Teatterihanke haluaa muuttaa Suomea – seikkailumusikaalin harjoitukset käynnistyivät

syyskuu 1, 2016 - 4 minutes read

ShedHelsinki_ryhmäkuva_90dpi[1]

ShedHelsinki, valtavirrasta poikkeava teatterihanke tarjoaa erilaisille lapsille ja nuorille mahdollisuuden olla esillä omina ja ainutkertaisina yksilöinä. Toiminnan tavoitteena on vakiinnuttaa monimuotoisuutta korostava musiikkiteatteri Suomeen ja tehdä Suomesta paikka, jossa uskalletaan uskoa unelmiin ja tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. ShedHelsingin sanoman ensimmäinen ilmentymä ja produktio on Marco Bjurströmin ohjaama seikkailumusikaali Peter Pan, joka tulee ensi-iltaan joulukuussa.

Jokaisella on oikeus tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Tämän sanoman pohjalta on syntynyt ShedHelsinki, jossa Suomen teatterialan ammattilaiset tekevät ainutlaatuista musiikkiteatteria yhdessä lasten ja nuorten kanssa. Haluamme rohkaista erilaisista taustoista tulevia nuoria toteuttamaan itseään turvallisessa ja tasavertaisessa ympäristössä, ShedHelsingin projektijohtaja Riikka Kannas sanoo.

Elisan aloitteesta Suomeen perustetussa nuorisoteatterihankkeessa on tänä vuonna mukana neljä helsinkiläistä koulua, joista projektiin osallistuu yhteensä noin 120 oppilasta. Musiikkiteatteriin sekä omaan ääneen, kehoon ja itseilmaisuun tutustuminen aloitettiin kouluilla jo vuoden alussa. Syyskuusta alkaen harjoitellaan tulevaa esitystä ja vuosi 2016 huipentuu joulukuussa esitettävään seikkailumusikaaliin Peter Pan.

Monelle nuorelle tämä on ensimmäinen kerta oikealla näyttämöllä osana isoa kokoonpanoa. ShedHelsingin taiteellinen johtaja ja ohjaaja Marco Bjurström kokee olevansa työryhmän kanssa onnellisessa ja etuoikeutetussa asemassa voidessaan mahdollistaa täysin uudenlaisen väylän turvalliseen esilläoloon.

– On ihanaa, kun joku osaa, mutta on myös ihanaa, kun mokataan, selviydytään, uskalletaan ja hurmataan. Kaikista kauneinta on kuitenkin nähdä, miten näyttelijä omalla läsnäolollaan saa toisen loistamaan ja säkenöimään. Tästä taidosta syntyy teatterin taika, Bjurström iloitsee.

ShedHelsinki_Mattila&Bjurström_90dpi[1]

Tavoitteena pysyvä musiikkiteatteri, joka yhdistää, viihdyttää ja vaikuttaa

ShedHelsingin toimintaa mahdollistavan Elisan toimitusjohtajan Veli-Matti Mattilan mukaan muuttuva maailma kaipaa kipeästi erilaisia ihmisiä yhdistäviä asioita.

– Tässä ajassa erilaisuus jakaa ihmisiä. Sen sijaan se tulisi nähdä rikkautena ja voimavarana. Yhteistyö lähtee siitä, että kunnioitamme ja arvostamme erilaisia ihmisiä juuri sellaisina kuin he ovat. Monimuotoisuus ja yhteistyö tekevät meistä yhdessä vahvempia, Mattila sanoo.

Elisa haluaa omalla panoksellaan luoda jatkumoa ShedHelsingille. Tavoitteena on laajentaa toimintaa tulevaisuudessa muihin kouluihin ja vakiinnuttaa musiikkiteatteri, jossa kaikenlaiset lapset ja nuoret saavat olla esillä – yhdessä ja turvassa. Esikuvana on Lontoossa toimiva Chickenshed-teatteri, joka on tehnyt erilaisuudesta taidetta yhdessä lasten ja nuorten kanssa jo yli 40 vuotta.

Vaikka ShedHelsingin tie uuden teatteritoiminnan vakiinnuttamiseksi on vasta lähtökuopissa, tiimin luottamus hyvää tekevän teatterin kysynnälle on vahva.

– Me ShedHelsingillä unelmoimme yhteiskunnasta, joka innostaa myönteiseen muutokseen ja antaa kaikille mahdollisuuden kukoistaa. Uskomme, että teatterin myötä tällainen yhteiskunta on lähempänä meitä kaikkia, Kannas korostaa.

ShedHelsinki_ryhmäkuva_sisällä_90dpi[1]

Peter Pan -seikkailumusikaali

  • ShedHelsingin vuosi 2016 huipentuu joulukuussa Pohjoismaiden pysäyttävimpään musikaaliin, kun Aleksanterin teatterin lavalle lennähtää Peter Pan ystävineen.
  • Taianomainen seikkailu tarjoaa hauskoja, jännittäviä ja koskettavia elämyksiä koko perheelle.
  • Esitykset: tiistai 13.12.klo 19 ensi-ilta, keskiviikko 14.12. klo 19, perjantai 16.12. klo 14 & 19, lauantai 17.12. klo 14 & 19, sunnuntai 18.12. klo 14.
  • Esityksen kesto on noin 2 tuntia (sis. väliajan) ja suositusikäraja 7 vuotta.

ShedHelsinki lyhyesti

  • Uusi valtavirrasta poikkeava projekti, jonka mukaan jokaisella on oikeus tulla nähdyksi juuri sellaisena kuin on. Hanke mahdollistaa erilaisille lapsille ja nuorille oman estradin, jossa jokaisella yksilöllä on mahdollisuus olla esillä – yhdessä ja turvassa.
  • Esikuvana ja inspiraation lähteenä toimii lontoolainen Chickenshed-teatteri, jonka visionääreiltä ShedHelsingin opettajat ovat saaneet ohjausta.
  • Vuoden 2016 produktiossa on mukana neljä helsinkiläistä koulua: Tehtaanpuiston yläasteen koulu, Munkkiniemen yhteiskoulu, Valteri-Koulu Ruskis ja Lumon lukio.
  • Tavoitteena on vakiinnuttaa ja laajentaa toimintaa jatkossa sekä perustaa pysyvä musiikkiteatteri kaikenlaisille lapsille ja nuorille.
  • Yhteistyössä hankkeessa ovat Elisa ja StepUp School.
  • #shedhelsinki #peterpan #jokainenkelpaa

Lisätietoja:

Riikka Kannas, projektijohtaja, ShedHelsinki, p. 040 354 6331, riikka@shedhelsinki.fi

www.shedhelsinki.fi